Kätkyt

Kylmä maa tuntuu. Jalkojeni alla on juuret, jotka peittävät. Toisiinsa kietoutuu. Vielä jonain päivänä routa nekin jäädyttää. Tummat pilvet lähemmäs saapuvat. Auringon varjot nuo rannoille liikkuvat, kun hämärtyy. Suohon uppoaa lehdet, jotka kellastuu. Äiti maahan lakastuu. Synnyttävät uudelleen alun kaiken kauneuden. Hiekkaa hiuksiin takertuu. Tuulen mukana kantautuu, kuin elämä. Kunnes maailma saapuu on maa mustanaan. Takaisin palaamme alkuun on niin helpompaa. Tummat pilvet lähemmäs saapuvat, kun hämärtyy. Kunnes maailma saapuu on maa mustanaan. Takaisin palaamme alkuun on niin helpompaa.

Polku lammelle johdattaa, minä vedestä vieraantunut. Salliiko astua ollenkaan, vai hukuttaako syvimpään. Kauneus katsoo pinnasta. Nuo kasvot vieraat ovat. Kuin kätkyt keinuisin laineilla, jos saisin yhden yön. Tuona yhtenä yönä nousisin. En polville putoaisi. Lasketaan kehtoineen, vesille vierahille. Lohtua antamaan, luotu on laineet meille. Kuinka minun kävikään. Kuljinko liian kauas pois itsestäni.

Submitted by johnmansley — Apr 26, 2025

Kuolleen kurkulla, laulan haudoille. Lasken leskelle seppeleen syntisen. Lausun nimeä, kunnes pimeä laskeutuu ruumiille, uurnille katkerille. Haudoista syvistä, kuolevaisista hyvistä. Irtoaa sieluista, syntisten nieluista tuska ja oivallus. Väärin elettynä, syvälle kätkettynä.

Submitted by Warbringer — Apr 26, 2025

Kivi kirjoitettu, täyteen miekottu. Viilto syvennetty, saattoa odotettu. Vaellettu suossa, maita mantereita. On vala tuo, On vala tuo. Pysyvää, kuin veri veljen. Pysyvää, kuin veri veljen. Toinen jäljelle jää, kantamaan sydäntään. Otettu on pois, kallein päällä maan. Veistos tulessa, mieltä muistuttaa. Kenen kasvot loistaa, ikuinen on virta. Savi muokkautuva, päällämme joskus makaa. Toinen jäljelle jää, kantamaan sydäntään. Otettu on pois, kallein päällä maan. Veistos tulessa, mieltä muistuttaa. Kenen kasvot loistaa, ikuinen on virta. Kuu ei kadehdi, se antaa tilaa luonaan. Vesi väljähtelee, siemen itää hetken.

Submitted by MetalElf — Apr 26, 2025

Laineilla liikkuu lauta hijainen, kulkee kohti taivaan rantaa. Vieras on saattajansa sarastus, pyytänyt ei häntä matkaan. Silmissä loistaa kaikki entinen, jäänyt taakse. Airoista jälki jäänyt vetten pintaan. kuljettaa mietteet kauas. Kannattelee kantajaansa. Kannelkielet katkoo käsin. Lumpeet repii mukaan, maine ei paina pisaraakaan. Kevyt on lailla hellän höyhenen. Kaunis ja valmis kulkemaan. Huudat ääneen, vain tuuli sen kuulee. Varjosi seuraa, kuin pedon katse. Varjosi seuraa, vain tuuli sen kuulee. Sytytät tulen, joka suojelee. Kuihtuu kukat lammet. Kivi kastuu veteen, rikkoutuu sen pinta, pohjaan asti vajoaa. Maasta mullaksi murenee. Maatuvaksi merkitty. Laskeutuvat havut, päälle pienen siemenen. Kulkee kulkue varjoissaan, seuraavat suurta lohdutusta. Tuijottavat hiljaa vaijeten, saattajaamme sarastusta. Heittävät hiekkaa syviin aukkoihin, vuorollansa. Tanssivat matalaksi menneisyyden, historiaan jäävät Laskeutuvat liljaseppeleet syliin kaikille niin rakkaan. Kevyt on lailla hellän höyhenen, kaunis ja valmis kulkemaan. Huudat ääneen, vain tuuli sen kuulee. Varjosi seuraa, kuin pedon katse. Kuihtuu kukat, lammet. Ilma pakastuu, hän lakastuu, kuin tammenlehti. Huudat ääneen, vain tuuli sen kuulee. Varjosi seuraa, kuin pedon katse. Lupausten juuret painoi, liian kauan sydän lauloi.

Submitted by NecroLord — Apr 26, 2025

Vieras on tuo, maiseman suo. Kaukana kotimaa. Kimmellä ei, kirkkaina nuo tähdet pohjolan. Kaipaus on, niin loputon. Polku johda ei. Luo rakkaimman, suurimman, syliin armahan. Synkkänä on tuntematon metsä pimeä. Sen varjoihin jää, niin hämärään, talven kylmään. Kii jäätynyt on, siivetkin nuo, selässä lintujen. Hiutaleetkin hidastuvat laskeutuessaan. Pois löytänyt ei, eksynyt on tiellä kohtalon. Vieras on tuo, maiseman suo. Kaukana kotimaa.

Submitted by Morgoth — Apr 26, 2025

Katveessa kasvaa koivunoksat, maatuvat yksin irrallaan. Maasta saavat elämän uuden, nostavat katseen kaukaisuuteen. Tahtovat paljon uutta ja vanhaa, katkeraa kaunaa keskenään jakaa. Maallisen kullan kaivavat multaan. Kätkevät syvään, maahan niin pyhään. Kuulevat huutoa, silmissä iloa, elämän alkua. Lehdet tippuvat, kaarnat kastuvat. Leikkivät taimilla, mielen maailmalla. Kietovat syliinsä sanattomat laulut, lähteellä auringon. Maallisen kullan kaivavat multaan. Kätkevät syvään, maahan niin pyhään. Kuulevat huutoa, silmissä iloa, elämän alkua. Vuosia kuluu, toisilleen puhuu. Hiljaa kuiskaten, peloissaan uhaten. Kumpi sen voittaa, syvyys vai pinta. Kallein hinta on tuotu eteen. Maallisen kullan kaivavat multaan. Kätkevät syvään, maahan niin pyhään. Kuulevat huutoa, silmissä iloa, elämän alkua.

Submitted by Infernal Flame — Apr 26, 2025

Mustan taivaan morsian laulaa korkeimman äänen kantavan. Avaa tuonelan, ei sano sanaakaan, kun kannetaan. Valmistautuu luopumaan. Katse maassa. Vierii helmi poskiluulle. Mustan taivaan morsian laulaa korkeimman äänen kantavan. Avaa tuonelan, ei sano sanaakaan, kun kannetaan. Kaislat soittavat suruvalssia. Kuutamo lyö tahtia. Luusta veistetty vene kuljettaa. Pimeään mereen kadottaa. Siirtyvi aika kauemmas taa. Pilvistä ei ole tietoakaan. Lupaukset unohtuu. Kaikki vanhentuu. Kaarnakannet päällensä saaneet. Vetten yllä hämärää. Mustan taivaan morsian laulaa korkeimman äänen kantavan. Avaa tuonelan, ei sano sanaakaan, kun kannetaan.

Submitted by Celtic Frost — Apr 26, 2025