Sielunmessu

Katson maahan huoraa loppuun käytettyä lyötyä, siemennesteellä kyllästettyä Paatunutta, kylmää, taipuvaista tahtoa Taantunutta, tyhjää, iätöntä hahmoa Houreen ja harhan viipyvän näin yhä vaatteissaan puettuna hopeaan, kultaan, loistoon ja kunniaan Verisimmän häpäisynkin hetkellä näin kasvoillaan onton, elottoman tuijotuksen ylenkatsoessaan lävistävän kaiken lihan, kaiken elämän, ihmisarvon käsitteen tyhjäksi tekevän Esineeksi riisuu lihan mielikuvistaan Yltäkylläisyyden tyhjää maljaa tarjoaa Kiihkolla tutkin tunteidensa kuolemaa Väellä raastoin auki makuuhaavojaan Harmaa nahka, kuivat suonet aukeaa sylkien toukkia, ei verta virtaavaa Kauan kulunut on kiduttajan hurman huipusta Lojunut on liha esineenä elon hahmossa Kauas kutsuen viimeinen huuto kaikuu viisautta Silti rammat raajat eivät kanna kuulleen seurasta Ei silmää kauneudelle, jota ihannoit korvaa sanoille, joilla jumalasi loit ymmärrystä aatteelle, joka oikeuttasi palvelee hyväksyntää syylle, joka elämääsi varjelee

Submitted by BloodShrine — Apr 24, 2025

Askeesin ruoska pieksee, piiska sivaltaa Ihminen itkee tuskaa itse itsellensä tuottamaa ja nauraa ja kääntää veistä haavassaan ja palvoo päämäärää itsestä irrallaan Mielitauti riivaa lahjan kantajaa, kun käärme lapsen, elämien pois Eedenistä johdattaa Kuoreen ihmisen luo, valon tuo ja vapahtaa Lihaan sielun sytyttää ja täyttää tiedollaan Kyky vaatii päästä tulkintoja tutkimaan ja merkityksen löytää, nähdä, saada sointumaan Valolta ei suojaan salli kääntää kasvojaan, kun aika viimein aidon harmonian paljastaa Tunsinko surua, kun saavuin hänen haudalleen ja muistin kuolemansa käsistäni alkaneen? Tunsinko sääliä, kun katsoin hänen kasvoilleen haaskattua hedelmää, näin siemeneni kuivuneen? Tunsinko vihaakaan, kun savuin hänen haudalleen? Tunsinko riemua, kun katsoin hänen kasvoilleen? Ikään kuin hymyillen vain valvoin raatoaan ja tunsin sielutonta täyttymystä, seesteistä kuolemaa...

Submitted by Dahmers Fridge — Apr 24, 2025

Kuolemattomuutta ruumiin rappio ei riistä, kumoa Elon väreet eivät mieltä syiden tuolta puolen tavoita Kuoleman tunteen syvyyteen tukehtuu tunteet vähäpätöisimmät Ei kosketusta terveeseen Janon mielettömyys ja välttämättömyys särkee harmonian, hartauden huomasta kuoleman Hyvin palvelleena edestäni uhrautukoon sammunut elämä ja rauha väkivalloin ansaittu Kuolkoon käärme kuin ihminenkin sillä niistä kaiken hyötynyt on jo Isä Kuolema Jos vailla pohjaa voivat valheelliset aateet kukoistaa mikä voisi kiistää mielivallan oikeutusta, kunniaa? Kuinka kuollut, julkeatkaan kuhista yhä elämää jota ei käy riistäminen, jota ei käy rikkominen ei kyllin kaltoin kohdella saati pyhäksi sanoa? Mikä mahti meidät määrää tarjottuun osaan tyytymään jotka emme elämää velvoitteeksemme valinneet? Kuonaa katsomaan kuin kultaa mieletöntä on myöntyä Elämää väellä viettää, ihmismuta rakastaa Kuinka olenkaan vihannut lukemattomia toukkia, jotka tulevat kylläiseksi hänen lihastaan ja nauranut haavoittuneita houkkia, jotka iäksi sokeutuvat hänen vihastaan ja ihaillut haavan kauneutta, josta myrkky on imetty viimeiseen pisaraan ja soimannut niiden laupeutta, jotka palaavat porton etäältä kastamaan

Submitted by Lake of Tears — Apr 24, 2025

Ihminen, surmaa itsesi Anna pois jo ahdinkosi Mikään ei sinua sido, velvoita vielä viipymään Ei liekaa elämänhalun, tahtoa taiavalta jatkaa Tähän aikaan, tähän paikkaan, koskaan et ole kuulunut Tiedät jo, mitä tarjoaa nuo tiet ja tienoot elämän Mitään et enää voi löytää, täältä et mitään tarvitse Vastahakoinen vaellus vieläkö kantaa hedelmää Tuskinpa tulevat ajat sinua jäävät suremaan Kyllin kauan täällä kuljit Vaelsit vasten tahtoa Mikään ei sinua sido väkisin vielä viipymään Miksi et tohdi turmella kuolevaisen kuoriasi? Pelkosi sinua piiskaa viivyttämään vapauttasi Kuolema mieltäsi kiehtoo, ei enää lieka elämän Ei vanhuus, ei lihan vaivat, ei ikuisuus Kukista kuolemanpelko, hautaa tuo herra ihmisen Ihminen, surmaa itsesi vahvana ja voitokkaana

Submitted by Warbringer — Apr 24, 2025

Ilman pelkoa, ahdistusta, haikeutta viimeisen hetkenne huulilla lasken julman maan kouriin sen kalleimman, josta jättänyt on jo tuo tuska Kalmankalpeat kasvot ja kämmenet, kylmät silmät ja suun multaa tulvillaan yllenne korotan, näytille kannan, julkeuden kuvalle jalustan rakennan Eteeni olen tehnyt, en hyväkseni en tarpeisiini antanut, vaan viedäkseni väärään Kädestä vienyt siitä, mihin ruumiin hylkäsin nähdäkseni siunaustesi määrään Ja katso, alttarillasi on paskaa, jota juhlaväen kämmen hapuilee, hieroo suuhunsa ja kasvaa uskoaaman sen ansaituksi osakseen Ja katso, alttarillasi on paskaa, jota juhlaväen kämmen hivelee, tahtoo viinin maun siinä maistaa, muovata sen kuvakseen Ylpeydestä olen tullut, ylpeydessä langennut täyttymykseen, mielitautiin, ylväydestä poikennut

Submitted by Dahmers Fridge — Apr 24, 2025